Koiraharrastusta vuodesta 1950

ylivieskan kennelseura R.Y.

Toko- ja agilitytulokas -säännöt

Tulokas-palkinnot ovat enemmän palkintoja ohjaajalle kuin koiralle.

Tulokkaaksi valitaan sellainen koiraohjaaja, joka ei ole aikaisemmin kilpaillut muilla koirilla kyseisessä lajissa. Mikäli aivan uusia koiraohjaajia ei ole kisaan ilmoittautunut, voidaan valita myös sellainen ohjaaja, joka on lajissa aikaisemminkin kilpaillut. Kilpailuaika on kalenterivuosi.

Tokotulokas -palkinto jaetaan sille koiralle, jolla on kyseisenä kilpailuvuotena suurimmat pisteet yhdessä tuloksen tuottaneessa tokon alokasluokan kisassa. Ohjaajan pitää olla YliKS:n jäsen ja hänen pitää toimittaa tuloksensa seuran sihteerilel kilpailuvuoden loppuun mennessä. Ilmoittamattomia tuloksia ei huomioida. Koira siis on saanut kilpailla tokon alo-luokassa aikaisempinakin vuosina. Kuitenkaan sama koira ei voi voittaa kahta kertaa ko. palkintoa. Tasatuloksen sattuessa voittaa nuorempi koira.

Agilitytulokas: Koiran kolme parasta agilityn 1-luokan kisaa ratkaisevat palkinnonsaajan. Ensin lasketaan tulokset ja jos ne menevät tasan, niin sijoitukset ratkaisevat. Koira on siis voinut kilpailla jo aikasempina vuosina, mutta kahtena vuonna ei tätäkään palkintoa samalle koiralle jaeta. Tasatuloksen sattuessa voittaa paremmin 2-luokassa pärjännyt koira. Pisteitä annetaan kuten Vuoden Agilitykoirakilpailussa. Ohjaajan tulee edustaa Ylivieskan Kennelseuraa kilpailuissa. Koiran omistaja ilmoittaa koiransa tulokset kennelseuran sihteerille kilpailuvuoden loppuun mennessä, ilmoittamattomia tuloksia ei huomioida.